Boudoir kuvaus

Boudoir kuvat otetaan lahjaksi partnerille tai muistoksi itselle. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa suositut kuvat rantautuivat Suomeen 2000-luvun alkuvuosina ja nykyään boudoir kuvia annetaan yhtä lailla huomenlahjakuviksi hääyön jälkeisenä aamuna kuin joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi - tai muistoksi itselleen.

Boudoir kuvien sisältö vaihtelee kuvaajan mukaan, mutta yleisesti kuvien on tarkoitus olla tyylikkään sensuelleja, kauniita kuvia lahjan antajasta. Usein kuvattavat ovat pukeutuneet erilaisiin alusasuihin, yöpukuihin ja korkokenkiin. Kuvissa voidaan poseerata myös haluttaessa täysin alasti. Boudoir kuvat eivät ole kuitenkaan miestenlehtikuvia.

Minulle tärkeää boudoir kuvauksissa se, että kuvattavalla on hyvä olla. Koska pidän itse hauskoista kuvista, kuvauksissa nauretaan paljon ja hassutellaan - vaikka päällä on vain pari metriä tylliä tai sukkanauhaliivit.

Boudoir kuviin eivät tule myöskään vain missimittoihin mahtuvat naiset. Studiolla on ollut yhtä lailla XXL kuin XXS kokoja, pitkiä ja lyhyitä, tummia ja vaaleita, vanhoja ja nuoria.

Kuvauksia ei tarvitse siis jännittää, eikä laihduttaa puolta vuotta ennen varattua aikaa. Jos vartalossasi on joku kohta mistä et pidä, se voidaan peittää kankaalla tai sopivalla asennolla ja korostaa puolia, joista itse pidät. Mukaan tarvitset 1-5 alusasua, kenkiä ja muuta haluamaasi rekvisiittaa, josta arvelet lahjan saajan pitävän.

Vaikka boudoir kuvat ovat perinteisesti seesteisen kauniita, lahjan antajan luonne saa myös näkyä kuvissa. Prätkämimmistä on turha ottaa vain hempeän vaaleita kuvia, jos luonne vaatii nahkastringejä, 12 cm korkkareita ja seeprakuvioisen stetsonin. Kerro mitä haluat tai heittäydy kuvaajan käsiin ja pidä hauskaa.